Historia

Hesparton perustaminen

Suomen itsenäisyyden aamunkoitossa vuonna 1917 tuli Suomen nuorisolle tilaisuus liittyä kautta sivistyneen maailman levinneeseen partioliikkeeseen. Innostus meidän nuorisomme keskuudessa oli sykähdyttävä ja pyrkiminen partiojoukkoihin rynnistysmäistä. Luonnollisesti monet heikot luonteet ja sellaiset, jotka pyrkivät partiojoukkoihin etupäässä hyödyn ja huvin vuoksi, vetäytyivät vähitellen syrjään. Mutta johdettavaa joukkoa jäi silloisille johtajille vielä aivan tarpeeksi. Tässä innostuksen humussa perustettiin myös Hespartto 2.4.1917. Nimi kuului kokonaisuudessaan Helsingin Suomalainen Partiotyttöyhdistys, josta edellä mainittu nimi muodostettiin.

Aloitussanat Hesparton 40-vuotishistoriikista.

Hesparton alkuvuodet

Asujakin on monenlaisia

Alkuinnostus partioon liittymisessä näkyi selvästi lippukuntamme jäsenmäärässä. Ensimmäisenä ilmoittautumispäivänä tyttöjä ilmoittautui 700. Seuraavana päivänä tuli 500 tyttöä lisää. Näin suuri jäsenmäärä vaati lippukunnaltamme selkeää järjestäytymistä. Johtajia tarvittiin paljon ja mukaan saatiinkin paljon nuorisotyöstä innostuneita aikuisia. Lippukunnan jäsenmäärä laski kuitenkin varsin pian ja vuoden 1917 syksyllä toiminnassa oli mukana vain 350 tyttöä.

Hesparton ensimmäiseksi kokouspaikaksi saatiin Suomalaisen Tyttökoulun voimistelusali, jossa kokouksia pidettiin kerran viikossa. Koska tämä tila ei riittänyt suurelle lippukunnalle, jouduttiin kokouksia pitämään myös tyttöjen kodeissa.

Toiminta lähti käyntiin hyvin. Luokka- sekä taitomerkkejä ruvettiin suorittamaan heti, kun ne Suomen Partioliitossa saatiin hyväksyttyä. Silloiset johtajat saivat oikeuden suorittaa luokkavaatimukset heti ilman alokasaikaa, jotta he tulisivat päteviksi opettamaan tyttöjä. Johtajat saapuivat usein jo kello 6 aamulla Ylipään kotiin pitämään suoritustilaisuuksia, sillä muulloin ei ollut aikaa. Joulukuun 9. päivänä 1917 antoi yhteensä 272 hesparttolaista partiolupauksensa.

Samana päivänä vihittiin käyttöön myös Hesparton lippu. Lipun on piirtänyt Ester Tuuliainen. Alkuperäinen lippu oli valkoinen, jonka keskellä oli punainen 3. luokan merkki. Punainen oli alkujaan lippukunnan virallinen väri. Väriä jouduttiin kuitenkin vaihtamaan vapaussodan jälkeen vuonna 1919, jolloin lippukunnan väriksi valittiin valkoinen.

Viikoittaisten kokousten lisäksi lippukunta harrasti retkeilyä ja järjesti maastoharjoituksia. Lippukunnan maastoharjoituksia pidettiin Lapinlahden mielisairaalan alueella. Tämä johtikin siihen, että tyttöjen arvioidessa rakennusten korkeutta pysähtyivät ohikulkijat katsomaan ja sanoivat: ”Katsokaa, kun mielisairaat kiipeävät tikapuilla”.

1920-luku

1920-luvulle tultaessa lippukuntamme toiminta oli jo vakiintunutta. Jäsenmäärä oli laskenut entisestään ja se vaihteli 130–180 henkeen. Lippukunnalle luotiin selkeä rakenne, joka helpotti huomattavasti sen johtamista. Kaikista pienin yksikkö oli vartio. Vartioilla oli omat vartionjohtajansa ja apulaisvartionjohtajansa. 2–4 vartiota muodostivat joukkueen, jolla oli yksi tai kaksi joukkueenjohtajaa. Muutamasta joukkueesta puolestaan muodostui osasto, jolla oli vielä oma johtajansa.

Toiminnan vakiintumista edisti myös lippukunnan oma pesä, jonka tupaantuliaisia vietettiin vuoden 1924 alussa. SOK antoi lippukunnan käyttöön entisen pesuhuoneen Museokatu 11:stä. Huoneen pinta-ala oli 16m2 ja siellä oli sähkövalo, vesijohto, uuni ja pieni hella.

Vartiolaisten seuraksi perustettiin maamme ensimmäinen tonttuvartio (nyk. sudenpentulauma) Hesparton yhteyteen 1.10.1924 Ester Aulangon johdolla. Tämä mahdollisti myös nuorempien lasten osallistumisen partioon.

Ensimmäinen lippukuntaleiri pidettiin 27.6.–12.7.1922 Päijänteen Vuohsaaressa. Tällöin ei lippukunnalla ollut juurikaan leirivarusteita, sillä lippukunta omisti vain yhden teltan. Varusteita saatiin kuitenkin käyttöön useilta yhteistyötahoilta. Suomen Punainen Risti antoi lippukunnan käyttöön Mantshurian sodassa käytettyjä sairastelttoja ja huopia. Yksittäiset henkilöt antoivat tarvikkeita lääkevarastoon ja mm. tyynyliinoja. Mannerheimin lastensuojeluliitolta saatiin lahjoituksena 3000 mk sillä ehdolla, että leirille otetaan mukaan yksi tyttö lippukunnan ulkopuolelta. Ruokatarpeita saatiin saaren omistajalta vastapalveluksena saaren siivoamisesta. Leirijärjestelyissä vallitsi siis hyvä talkoohenki. Vaikka lippukunnan jäsenmäärä on alkuvuosina ollut vajaat 200 henkeä, ovat leirien osallistujamäärät pysyneet silti noin parissa kymmenessä tytössä. Tästä eteenpäin on kesäleirejä järjestetty lähes vuosittain.

Vuonna 1923 joutui lippukunta jo toistamiseen vaihtamaan värinsä. Suomen Partiotyttöjen Liitto määräsi valkoisen johtajaväriksi. Tämän seurauksena lippukunta valitsi värikseen sinivihreän. Sinivihreä väri tuli myös uuden lipun väriksi, joka hankittiin 20-luvun lopulla.

Vanhempainneuvosto perustettiin vuonna 1927. Vanhempainneuvosto kävi ahkerasti lippukunnan kokouksissa ja leireillä. Tämän kautta he olivat hyvin perillä lippukunnan tarpeista. Vanhempainneuvosto onkin auttanut huomattavasti lippukuntaa käyttövarojen hankinnassa järjestämällä mm. kapiokirstuarpajaisia, lastenjuhlia ja myyjäisiä.

1930-luku

1930-luvulla lippukunnan toiminta jatkui ja kehittyi entisestään. Jäsenmäärä nousi 200:sta aina 280 tyttöön asti. Lippukunta järjesti säännöllisesti kesäleirejä, retkiä ja muita tapahtumia.

Vanhempia tyttöjä yritettiin saada pysymään toiminnassa mukana perustamalla heille oma ryhmänsä. Näin aloittivat syksyllä 1930 tarpojat (nyk. vaeltajat) toimintansa. Muutamaa vuotta myöhemmin aloitti toimintansa myös vartionjohtajaneuvosto. Lippukunnan tarve vartionjohtajille oli niin suuri, että lippukunta järjesti omia koulutustilaisuuksiaan vartionjohtajiksi haluaville tytöille.

Vuonna 1934 Suomen Partiotyttö Liitto osti Sondbyn kylästä vanhan tilan. Alueen nimeksi tuli Partiopoukama ja siitä tuli partiotyttöjen leiripaikka, jossa Hespartto piti ensimmäisen leirinsä vuonna 1935. Seuraavana vuonna hesparttolaiset intoutuivat suorittamaan retkeilymerkkiä. Jopa 54 tyttöä osallistui merkin suorittamiseen ja siitä johtuen lippukunta taivalsi yhteensä n. 10 000 km vuoden aikana.

Lippukuntamme sai oman marssin vuonna 1937. Onni Karte sävelsi marssin ja hesparttolainen Gudrun ”Kurre” Wredlund sanoitti sen.

1940-luku

1940-luvulla lippukuntamme toimintaan vaikuttivat sodat. Jäsenmäärä vaihteli 100–200 tytön välillä. Toimintaa oli vaihtelevasti ja voimat keskitettiin auttamiseen.

Sotavuosina 1940–1944 ei partioleirejä pystytty järjestämään. Lippukuntamme jäsenet osallistuivat kuitenkin vuonna 1942 järjestetylle partiopiirin työleirille. Lippukuntamme johtajat osallistuivat aktiivisesti myös muihin sodanaikaisiin työpalvelutehtäviin mm. Marian sairaalassa ja SPR:n sairaalassa.

Sotien jälkeen lippukuntamme joutui yllättäen tuuliajolle, sillä sekä Kirkkokadun pesä että tyttökoululla lippukunnan käytössä olleet huoneet jouduttiin luovuttamaan. 1940-luvun lopulla lippukuntamme kokouksia pidettiin tyttöjen kodeissa ja väliaikaisissa pesissä, jotka vaihtuivat suhteellisen tiuhaan.

Vuonna 1945 pystyttiin jälleen järjestämään lippukuntaleiri. Tällä kertaa leiri pidettiin Turengissa Kernaalan järven rannalla ja sille osallistui 20 tyttöä.

1950-luku

50-luvun johtajia

Lippukuntamme toiminta oli 1950-luvun alussa varsin vajavaista. Jäseniä oli noin 215, mutta oman pesän puute vaikeutti toimintaa.

Kokouksia onnistuttiin järjestämään väliaikaisten tilojen avulla. Vartiotoiminta pyöri, muttei ollut lainkaan sitä mitä sen pitäisi olla, sillä kaikki tavarat odottivat varastoissa pakattuina. Viimein syksyllä 1953 lippukunta sai Tyttönormaalilyseon kellarista omat tilat käyttöönsä.

Vuonna 1950 järjestettiin Hesparton ensimmäinen hiihtoleiri. Leiri pidettiin Mäntsälän Hämeenniemessä. Osallistujia oli 7. Leirin ohjelma koostui hiihtoretkistä, joita tehtiin päiväsaikaan. Illat puolestaan kuluivat keskustellen ja lukien takkatulen ääressä. Tästä eteenpäin myös hiihtoleirit ovat kuuluneet säännöllisesti lippukuntamme perinteisiin.

Hesparton ”Puuttuva rengas” perustettiin helmikuussa 1954. Puuttuva rengas koostui entisistä hesparttolaisista johtajista, tosin osa heistä oli vielä toiminnassa mukana. Puuttuva rengas nimitys pohjaa siihen, että sen tarkoituksena on ollut toimia nimensä mukaisesti linkkinä lippukunnan vanhempainneuvoston ja ”tyttöjen” välillä. Puuttuvan renkaan toiminta keskittyi pääasiassa sosiaaliselle pohjalle. He ovatkin mm. kunnostaneet vanhoja vaatteita ja lahjoittaneet niitä joululahjapaketteina Rasivaaraan sekä valmistaneet nukkekoteja lippukunnan arpajaisiin.

Puuttuvasta renkaasta on tällä hetkellä elossa vielä yhdeksän henkilöä. Heidän keski-ikänsä on lähestyy 90 vuotta.

1960-luku

Lippukunnan toiminta 1960-luvulla on ollut varsin aktiivista. Toiminnan painopisteenä on ollut lippukuntatyö luokka- ja taitomerkkisuorituksineen. Jäsenmäärä on vaihdellut 200–160 hengessä.

Vuonna 1962 lippukunta perusti sisutonttuosaston Rinnekotiin. Osastoon kuului 10–14 kehitysvammaista tyttöä ja heidän johtajinaan toimivat Lea Aulanko, Alli Karhunen ja Anna-Kaisa Silander. Aluksi sisutontut suorittivat tonttujen luokkasuorituksia, mutta tyttöjen henkisen kehityksen jälkeenjääneisyyden vuoksi suoritukset pysähtyivät tonttumerkkiin. Niinpä kokouksissa keskistyttiin tonttujen lakiin ja lupaukseen, tonttuhymyyn, lauluihin ja leikkeihin. Sisutoiminta jouduttiin lopettamaan vuonna 1970 johtajavoimien puutteen vuoksi. Rinnekodissa järjestettiin partiotoimintaa myös henkilökunnan lapsille.

Keväällä 1967 lippukuntamme sai vanhempainneuvostolta lahjoituksena uuden lipun, joka on samanlainen kuin edeltäjänsä. Kyseinen lippu on edelleen käytössä.

Vuonna 1969 lippukuntamme joutui jälleen etsimään uutta pesää. Tyttölyseon tiloista jouduttiin luopumaan ja väliaikaiseksi tilaksi hankittiin huone Pauligin huvilalta. Pesä oli kolkko ja toiminta vaisua ja vaivalloista. Emme nimittäin saaneet häiritä railakkailla lauluillamme ja leikeillämme viereisessä huoneessa toimivaa shakkikerhoa.

1960-luvun lopussa ilmestyi myös ensimmäinen lippukuntalehti, joka oli silloin nimeltään Hesparttokansan äänitorvi.

1970-luku

1970-luvulla Suomen partioliikkeessä elettiin uudistusten aikaa. Partiopiirit sekä kattojärjestöt yhdistyivät. Tämä tyttöjen ja poikien välinen yhteistyö näkyi myös lippukuntamme toiminnassa.

Vuonna 1970 Hespartto aloitti yhteistyön poikalippukunta Töölön Sinisten kanssa. Ensimmäinen yhteinen leiri järjestettiin jo kesällä 1971. Leiri pidettiin Lopen pitäjässä Sikaliskolammen rannalla. Leirin vahvuus oli 52, joista 12 oli hesparttolaisia. Tästä muodostuikin mukava perinne, jota jatkettiin myös seuraavina vuosina.

Pauligin huvilalla lippukuntamme majaili aina vuoteen 1972 asti. Tällöin Hespartto päätti liittyä Töölön seurakunnan lippukunnaksi. Tämän seurauksena saimme lippukunnallemme käyttöön oman kokoontumispaikan Töölönkatu 34:ssä. Samoissa tiloissa kokoontui myös poikalippukunta Töölön Siniset. Tämä vahvisti entisestään yhteistyötämme poikien kanssa.

1980-luku

Toiminta jatkui totuttuun tapaan lippukunnassamme. Lippukunnan jäsenmäärä on pysynyt noin 70 tytössä.

1970-luvun puolen välin jälkeen Hespartossa pidettiin lähinnä vain oman lippukunnan leirejä. Yhteistyö Töölön Sinisten kanssa jatkui kuitenkin vuonna 1984. Tästä eteenpäin yhteisiä leirejä onkin pidetty säännöllisesti.

Töölön toiminta hiipui hieman 80-luvun lopulla, sillä siellä oli hyvin vähän lapsia. Vuonna 1987 päätettiin aloittaa vartion ja sudenpentulauman toiminta Pasilassa. Pasilasta saatiin käyttöön Ilvesveikkojen kolo ja huone Länsi-Pasilan kappelilta.

Vuonna 1987 sai lippukunta käyttöönsä nykyisen valkoisen huivinsa. Samaan aikaan hallitus linjasi myös lippukunnan virallisen asun, joka määriteltiin varsin tarkasti. Asuun kuului hesparttohuppari, valkoinen huivi, tumman siniset housut tai hame ja baretti. Jopa sukkien värit määriteltiin. Niiden tuli olla joko valkoiset, siniset, mustat tai värittömät. Ulkomailla edustettaessa lippukunta käytti kuitenkin SP:n virallista partiopaitaa.
.

1990-luku

90-luvulla lippukuntamme toiminta oli säännöllistä ja vakaata. Leirejä järjestettiin vuosittain pääsääntöisesti yhdessä Töölön Sinisten kanssa.

Pasilan toiminta jatkui vielä 1990-luvun alkupuolella. Pikkuhiljaa toiminta kuitenkin hiipui ja kaikkien ryhmien kokoukset siirrettiin takaisin Töölöön.

Vuonna 1996 lippukunta sopi Töölön Sinisten kannatusyhdistyksen kanssa Hirsalan kämpän vuokraamisesta. Hespartto tuli kämpän toiseksi vuokralaiseksi ja samalla sai alkunsa myös lippukuntien yhteinen kämppätoimikunta.

Puuttuvan renkaan innoittamana 1990-luvun lopulla aloitti toimintansa ns. Emakot, jonka jäsenet ovat 1940–1960-luvulla syntyneitä entisiä aktiivisia johtajia. Emakot ovat kokoontuneet toistensa luona sekä tehneet retkiä Hirsalan kämpälle. 90-vuotisjuhlien huivi- ja valokuvanäyttely on toteutettu kokonaan Emakoitten toimesta.

2000-luku

Tänä päivänä lippukuntamme toiminta on yhä aktiivista. Lippukunnan jäsenmäärä on pysynyt noin 70-80 tytössä.

Kesä- ja talvileirit pidetään säännöllisesti vuosittain yhdessä Töölön Sinisten kanssa. Leireille on keksitty aina jokin teema, jonka ympärille leiriohjelma on rakentunut. Aiheina on 2000-luvulla ollut mm. Kalevala, sarjakuvat, autonomia ja Skotlanti. Ensi kesän leiri rakentuu autiosaari teeman ympärille. Kesällä 2000 järjestettiin yhteinen leiri Töölön muiden lippukuntien kanssa. Leirille osallistuivat Hesparton lisäksi, Töölön Siniset, Töölön Tähystäjä, Ilvesveikot, Viestitytöt sekä Töölön Nuotioveikot. Leirin aikana luotiin uusia ystävyyssuhteita yli lippukuntarajojen.

Yhteistyö Töölön Sinisten kanssa on vuosien myötä vain vahvistunut. Nykyisin lippukuntamme järjestävät leirien lisäksi paljon muitakin yhteisiä tapahtumia. Paraatit, retket, riihitykset, sudenpentujen uintireissut, laumanjohtajaneuvostot ja johtajahuoltotapahtumat ovat osa vankkaa yhteistyötämme. Lippukuntien omien kulttuurien lisäksi on muotoutumassa kolmas kulttuuri – se yhteinen. Yhteistyömme on ollut niin hedelmällistä, että esiin pulpahtava ajatus pelkästä Hespartto-leiristä hautautuu hyvin nopeasti.

Aktiivisesta yhteistyöstä huolimatta, on oma lippukuntaidentiteetti vahva. Toiminnassamme yritämme pitää yllä vanhoja perinteitä uusien rinnalla. Kolojen seinillä on esillä vanhoja esineitä, kuvia ja muistoja, jotka muistuttavat Hesparton nykyisiä jäseniä lippukuntamme ajoista ennen heitä. Pitkän historian aikana on saatu, tehty ja ostettu paljon esineitä ja kuvia. Näiden järjestelmällinen arkistoiminen on nyt aloitettu, jotta historia säilyisi myös tuleville sukupolville.

Viikoittainen toiminta on kuitenkin muuttunut hurjasti lippukuntamme perustamisvuodesta. Helsinki on laajentunut ja luonto vähentynyt. Lippukuntamme kolot sijaitsevat lähellä ydinkeskustaa, joten kunnon metsää ei lähellä ole. Tämän vuoksi olemmekin kokeneet tärkeäksi tarjota kaupunkilaislapsille vastapainona kokemuksia ja elämyksiä luonnossa.

Aikojen muuttuessa myös arvot ja asenteet muuttuvat. Nämä muutokset näkyvät myös lippukuntamme toiminnassa. Sudenpennut harjoittelevat jätteiden lajittelua, vartiolaiset pohtivat miten hyväksyä erilaiset ihmiset. Nämä ovat tärkeitä taitoja yhä kansainvälistyvässä Suomessa ja ilmastonmuutoksen alla. Suuri painoarvo on myös partiolaisten ”aina valmiina” -asenteella. Tässä yhteiskunnassa on erityisen tärkeää kasvattaa lapset ja nuoret kantamaan vastuuta ja kannustaa heitä osallistumaan yhteiskunnan kehittämiseen. Lippukunnassamme kaikki tekevät ja kaikille annetaan vastuuta.

Hesparttohenki ei ole kadonnut, vaan se elää nyt nuorissa jäsenissämme!