Avustushakemus

Haluamme mahdollistaa partioharrastuksen mahdollisimman monelle. Hesparton jäsenten on mahdollista hakea rahallista avustusta lippukunnan tapahtumien osallistumismaksuihin. Kaikki avustushakemukset käsitellään luottamuksellisesti lippukunnan hallituksen kesken. Kaikista päätöksistä tiedotetaan hakijalle henkilökohtaisesti.

Myös Hesparton jäsenmaksuun voi hakea avustusta. Koska Hesparton jäsenmaksu maksetaan yhtäaikaa Suomen Partiolaisten ja Pääkaupunkiseudun Partiolaisten jäsenmaksun kanssa, avustusta voi hakea myös takautuvasti.

SP:n ja PäPa:n jäsenmaksuun haetaan vapautusta erikseen suoraan Suomen Partiolaisilta. Kuluvan vuoden jäsenmaksuun haetaan vapautusta tammi-elokuussa. Seuraavan vuoden jäsenmaksuun haetaan vapautusta edellisen vuoden syyskuusta eteenpäin. Katso lisää täältä.

Avustushakemus tulee olla lähetettynä viisi (5) vuorokautta ennen tapahtuman alkua, jotta tapahtumaan voi osallistua. Mahdollisista poikkeuksista ilmoitetaan tapahtumakirjeessä. Avustusta voi hakea takautuvasti tapahtuman jälkeenkin, mutta tapahtumaan osallistumista varten tulee aina olla joko osallistumismaksu maksettuna tai avustushakemus lähetettynä.

Ohjeet hakemuksen tekoon

Hakemukset lähetetään sähköpostitse lippukunnanjohtajalle osoitteeseen: rebekka.kanerva@hespartto.fi

Sähköpostin aiheeksi merkataan Avustushakemus ja viestissä tulee olla vähintään seuraavat asiat:

  • Kenelle avustusta haetaan
  • Mihin avustusta haetaan (esim. tapahtuman nimi)
  • Minkä suuruista avustusta haetaan
    • esim. koko summa tai puolet summasta
  • Perustelut avustuksen hakemiselle. Perusteluita voivat olla esimerkiksi
    • Henkilön oma taloudellinen tilanne
    • Perheen taloudellinen tilanne
    • Yllättävä sairastuminen tai omaisuutta kohdannut vahinko
    • Se, että tapahtumaan osallistuu monta saman perheen lasta, mikä kuormittaa perheen taloutta runsaasti
    • Muunlaiset maksukykyyn vaikuttavat tekijät
  • Mikäli haet avustusta takautuvasti (olet jo maksanut aikaisemmin), liitteeksi kuitti/maksutapahtumatosite sekä viestiin tilinumero ja nimi minne avustus maksetaan.

Mikäli hallitus kokee hakemuksen jollain tavalla puutteelliseksi, avustuksen hakijaan otetaan yhteyttä sähköpostilla lisätietojen hankkimiseksi. Hakemuksen voi lähettää uudestaan ja päätöksestä voi valittaa lähettämällä lippukunnanjohtajalle sähköpostia.

Mallihakemus:

Avustushakemus

Haen itselleni, Eevi Esimerkille avustusta syksyn 2020 lippukuntaretken osallistumismaksuun. Haen avustusta koko 25€ summaan, koska taloudellinen tilanteeni on tällä hetkellä haastava.

Terveisin, Eevi Esimerkki