Tule mukaan!

Partiossa oppii paljon uutta: mm. erätaitoja, yhdistystoimintaa, kädentaitoja sekä johtamista. Partio kasvattaa ihmisenä ja tutustuttaa sinua uusiin ihmisiin. Varsinaista partio-ohjelmaa on tarjolla 22-vuotiaaksi asti. Kuitenkin myös aikuisia kaivataan toteuttamaan ohjelmaa lapsille ja nuorille.

Lippukuntamme pyrkii tarjoamaan toimintaa kaikille halukkaille. Mikäli partio harrastuksena kiinnostaa, ota rohkeasti yhteyttä alla mainittuihin johtajiimme. Voit tarkastella 1.-8.-luokkaisten partiolaisten ryhmien kokousaikoja täältä. Partioon voi tulla myös kokeilemaan ilmaiseksi noin kolmeen kokoukseen tai yhteen tapahtumaan, mutta otattehan siinäkin tapauksessa ensin yhteyttä ryhmän ikäkausivastaavaan.

Toimintamme on avointa kaikille. Tällä hetkellä suurin osa jäsenistämme on tyttöjä, koska lippukuntamme siirtymävaihe tyttölippukunnasta sekalippukunnaksi on vielä käynnissä. Hesparttoon on kuitenkin lämpimästi tervetullut ihan jokainen, sukupuolesta riippumatta!

Kulku kokoontumispaikkoihimme onnistuu valitettavasti vain portaita pitkin, eivätkä ne näin ollen ole esteettömiä.

Kun tahdot mukaan partiotoimintaan, ole ensin yhteydessä oman ikäkautesi ikäkausivastaavaan. Heiltä voit tiedustella paikkoja ryhmistä. Jos saat vastauksena varmistuksen vapaasta paikasta, voit tämän jälkeen tehdä jäsenhakemuksen.

HUOM! Älä lähetä jäsenhakemusta ilman yhteydenottoa johonkin alla mainittuun henkilöön.

Yhteyshenkilöt


Ennen jäsenhakemuksen täyttämistä olethan yhteydessä yllä mainittuun yhteyshenkilöön.

Jäsenmaksut ja tapahtumien osallistumismaksut

Hesparton jäsenet maksavat partiotoimintaan osallistumisesta vuosittain Suomen Partiolaisten ja Pääkaupunkiseudun Partiolaisten yhteisen jäsenmaksun sekä Hesparton oman jäsenmaksun.

SP:n ja PäPa:n jäsenmaksun suuruus on n. 60-80 euroa, riippuen partiolaisen iästä ja mahdollisista muista partioon kuuluvista perheenjäsenistä. Voit lukea lisää jäsenmaksun suuruudesta sekä esim. jäsenmaksuvapautuksen hakemisesta tarkemmin täältä.

Hesparton oma jäsenmaksu vuodelle 2023 on 30 euroa jokaista jäsentä kohti. Yhteensä maksettavaa tulee siis noin 90-110 euroa vuodessa. Laskutustavan voi valita partion Asiointipalvelun Jäsenyys-valikon Maksut-kohdasta. Saat tunnukset Asiointipalvelun käyttämiseen, kun teet jäsenhakemuksen ja rekisteröit itsesi (ja lapsesi) jäsenrekisterin järjestelmään.

Jäsenmaksut eivät sisällä tapahtumien, kuten retkien, leirien ja kisojen maksuja. Tapahtumien osallistumismaksut ilmoitetaan jokaisen tapahtuman kohdalla erikseen. Retkien hinnat vaihtelevat yleensä 10-40 euron välillä ja leirien hinnat 60-150 euron välillä. Osa tapahtumista on ilmaisia.

Sekä lippukunnan jäsenmaksuun että tapahtumien osallistumismaksuihin voi kuitenkin aina hakea rahallista avustusta. Haluamme mahdollistaa partion harrastuksena mahdollisimman monelle, riippumatta omasta tai perheen rahatilanteesta. Avustushakemusten tekemisestä voit lukea lisää täältä.

Kannatusjäsenyys

Lippukunnallamme on kannatusryhmä, jonka jäseneksi pääsee maksamalla kannatusmaksun.

Kannatusryhmä on perustettu kokoamaan lippukunnan asioista kiinnostuneet yhteen. Suosittelemme kannatusryhmään liittymistä etenkin entisille lippukuntalaisille, jotka vielä haluavat pitää yhteyttä Hesparttoon. Ryhmän jäsenet kutsutaan vuosittain esimerkiksi Hesparton lauluiltaan keväällä sekä joulujuhlaan joulukuussa.

Kannatusjäseneksi liittyminen tapahtuu lähettämällä sähköpostia lippukunnanjohtajalle ja maksamalla kannatusmaksu (20 e) lippukunnan tilille. Maksaessasi laita viestikenttään nimesi ja yhteystietosi.

Vapaaehtoistyö

Hei aikuinen! Haluatko olla mukana tukemassa partiotoimintaa? Tiesitkö, että myös sinulle on paikka partiossa? Lippukunnastamme löytyy tekemistä jokaiselle, joka vain haluaa auttaa.

Jotta tiedämme kenen puoleen kääntyä apua tarvittaessa, ilmoitathan halukkuudestasi auttaa lippukunnanjohtajalle. Tämä ei edellytä jäseneksi liittymistä.